Tarina kertoo siskoni 18-vuotis syntymäpäivästä. Olin itse 20-vuotias opiskelija. Siskoni täytti 18 vuotta joulun jälkeen 27 päivä joulukuuta. Olimme viettäneet joulua Lapissa sukulaistemme luona. Siskoni ja hänen kaverinsa olivat päättäneet vuokrata mökin Leviltä, sillä olimme jo valmiiksi niin lähellä Leviä. Hänen kaverinsa tulisivat junalla Etelä-Suomesta pohjoiseen. Minulla ei ollut muutakaan tekemistä siihen aikaan, joten päätin
”Joo, ja mun jalat oli auki tällä tavalla.” Näytin äidille. ”Ja se avasi Lotan haarat täysin ja nosti sen toisen jalan ovea vasten.” Jatkoin. “Mitä sitten?” Äiti kysyi. “Lupaan, että aluksi yritimme vain pysyä paikallaan. Meillä oli hauskaa iskän kaahatessa niin kovaa. Lotta lenteli ympäri takapenkkiä mun sylissä. Se oli tosi hauskannäköistä.” Kerroin äidille. “En
Sadulla ja hänen miehellään oli kolme lasta. Minttu oli heidän vanhin lapsensa. Hän oli naimisissa Ollin kanssa. Kaksi muuta tytärtä olivat vielä teini-ikäisiä. Perhe oli menossa lomalle Thaimaaseen. He kaikki seisoivat jonossa Helsinki-Vantaalla, kunnes Satu tajusi unohtaneen passinsa kotiin. Hän oli kauhuissaan tajutessaan, että hän ei ehkä ehtisi lennolle ajoissa, jos lähtisi hakemaan passiaan. Olli
Makasin sängyssäni tuntien oloni nöyryytetyksi. Sitten kuulin vaimean koputuksen ovelta. “Daniel?” Sofia sanoi pehmeällä äänellään. En vastannut. Hän koputti uudestaan. “Daniel? Voinko tulla sisään?” “Mene pois.” Vastasin “Jooko? Haluisin vaan puhua.” Sofia jatkoi. “Mene nyt pois Sofia.” “Sori, että tossa kävi noin. Voisinko mä tulla nyt vaan sisään?” Siskoni jatkoi. “Mua ei huvita puhuu.” “Ei
Siitä lähtien, kun opin puhumaan olen kutsunut siskoani Karoksi. Ennen hän tykkäsi lempinimestään, mutta nykyään Karoliina vihaa sitä. Meillä on puolitoista vuotta ikäeroa. Silloin, kun hän pääsi lukioon minä olin vielä yläasteella. Asumme Keski-Suomessa lähellä Jyväskylää hieman pienemmällä paikkakunnalla. Minulla ei siis ole paljoa valinnanvaraa tytöissä, enkä tykännyt myöntää sitä, mutta Karo oli mielestäni kaikista
”Kenen auto toi on?” Kaverini Mikael kysyi parkkeeratessaan talomme eteen. Katsoin punaista urheiluautoa, joka oli parkkeerattu jalkakäytävälle, mutta en tunnistanut sitä. ”En oo varma” Vastasin. ”Onks se Sofian?” ”Tietäisin kyllä, jos siskoni olisi hankkinut uuden auton.” ”Ootko vielä kysynyt siltä?” ”Kysynyt mitä?” ”Siitä ulos menemisestä.” Pudistelin päätäni. ”Sanoinhan jo ettei se tule suostumaan.” ”Miksi ei?
”Marko tässä ei ole mitään järkeä! Me emme tule koskaan mahtumaan autoon.” Olin kerrankin samaa mieltä äidin kanssa. Olimme kesämökillä, pakkaamassa tavaroita autoon ja kuten aina, mökille oli kertynyt paljon kamaa kesän aikana lukuisten mini-lomiemme takia. Isä oli saanut aikaisen työkutsun ja olisi epätodennäköistä, että ehtisimme takaisin mökille enää tämän kesän aikana. Olimme onnistuneet viemään
