Viimeinen eroottiset kertomukset

Aidankorjaaja

0,00 (0 votes)
Saatteeksi lukijalle: Seuraava tarina on tapahtumiensa ja henkilöidensä osalta totta, kirjallisella vapaudella notkistettuina ja väritettyinä. En tietenkään ole ollut paikalla tapahtumia todistamassa, mutta tiedän ne todeksi siitä, että tarinan mies kertoi minulle niistä. Puhelimitse, muutaman kielenkantoja notkistavan juoman jälkeen. En ole varma, mutta arvelen puhelun syyksi sitä, että tarinan nainen puolestaan on ex-avovaimoni, eikä mies

Kummityttö Kylässä VII

0,00 (0 votes)
”Karsintapäivä” Riisuessani huoneessani suihkua varten, katselen lipastoni nupeissa roikkuvia pikkuhousuja, vähänpä tiesin maanantaina päästäessäni nuo tyttöset kellariini asustamaan viikoksi, millaiseksi tämä viikko muotoutuisi. Pauliinaa olin haaveillut jo pitkään saavani maistaa ja myös naida, ja sen totisesti olin tehnyt, ja se maku ja tunne pysyisi mielessäni aina. Tiinaa ja Nellaa en olisi uskonut saavani nussia näin

Kesäkuumalla

0,00 (0 votes)
Heinäkuu, pakahduttava helle. Seison rullaportaissa, kuumaa ilmaa löyhähtää vasten naamaa. Nostan vasemman jalkani ylemmälle portaalle että mekkoni alle kävisi pieni tuulen vire. Samassa tunnen että joku tulee takaa ihan lähelle. Käsi hivelee pakaroitani ja käheä ääni kuiskaa korvaani ”katsoinkin että sulla ei ole pikkuhousuja” ja ei, mulla ei ole koskaan mekon kanssa pikkareita. Käsi pujahtaa

Liukkaalla Jäällä

0,00 (0 votes)
Tammikuu 2004 ”Hilaa nyt, hintti, se perseesi pois jäältä!” Jääkiekkojoukkue harjoitushallin kentän laidalla purskahtaa nauruun, ja Leevin keskittyminen häiriintyy. Hän kaatuu hyvin alkaneen kolmoisaxelin ja pyllähtää takamukselleen kovalle jäälle. ”Leevi ei kyllä ota tuohon perseeseen pariin päivään yhtään mitään!” Leevin harjoittelukumppani Mira luistelee paikalle ja auttaa häntä ylös. ”Sattuiko suhun?” ”Ei… no, vähän. Mutta noille

Postinkantaja ja Isot Utareet

0,00 (0 votes)
Olin aamulla hakemasssa postiani, kun huomasin lähinaapurin kirjeen tulleen minun laatikkooni. Vein omat postini sisälle ja otin pyöräni vajasta polkeakseni naapuritilalle postin vientiin. Harmittelin huomatessani pyöräni kumin ollessa puhki, sillä matkaa naapuritontille oli lähes kilometri. Noh, ei kai siinä mikään muu auta kuin kävellä, mietin ja lähdin matkaan. Aikani talsittua saavuin vihdoin naapurintontille postit kädessäni.

Iso Kaluni ja Helena

0,00 (0 votes)
Ensimmäistä kertaa sain aikanaan itse katsoa naintia 16-vuotiaana, kun yövyin serkkuni Niilon ja tämän tyttöystävän Helenan kanssa eräänä elokuuna Helenan perheen tilan aitassa. 19-vuotias Niilo oli ensimmäisellä lomallaan armeijasta, ja minut oli laitettu jonkinlaiseksi esiliinaksi tai rajoitteeksi aittaan nuoren parin kanssa. Eipä minusta esiliinaksi ollut. Siinä vain katselin vaaleassa kesäyössä, kun 18-vuotiaan Helenan pylly pyöri

Siemenperän Miniä V

0,00 (0 votes)
*** Nautinnollisen Seksuaaliterveyden Klinikka *** Odotushuoneen seinällä lukee isoilla kultaisilla kirjaimilla paikan nimi ’Nautinnollisen Seksuaaliterveyden Klinikka’. Sen alla on pienemmällä tekstillä ’Osa Cure and Control konsernia’. Vuoroaan odottava Jonne toteaa. ”Täällä sitä nyt ollaan”. Odottaessa omaa vuoroa, on aikaa miettiä isän aamupäivällä antamaa neuvoa. ’Pidä hinnalla millä hyvänsä kiinni elämän tärkeistä asioista.’ Vieressä istuvan Lilin

Levitunturilla

0,00 (0 votes)
Kaarros vasemmalle. Kaarros oikealle. Rinteen reunassa oleva punainen turva-aita lähestyi ja mä siirryin keskemmälle. Tuukka laski jotain parikymmentä metriä mun edellä. Sen liikkeet oli itsevarmoja. Vaikka mäkään en ollut aloittelija, oli Tuukka laudalla lahjakkuus. Mä ajattelin, että eihän tää nyt niin pahalta tuntunut. Jos Palander on laskenut tästä, niin kai sitten minäkin. Tosin Kallella oli

Seksimessuilla Jatkuu II

0,00 (0 votes)
Hetken levättyämme menimme saunaan ja pesimme itsemme spermasta pillunmehuista ja liukuvoiteesta puhtaiksi. Saunan jälkeen tytöt laittoi pientä välipalaa olimme kaikki alasti ja naureskelimme kaikelle mitä on tullut tehtyä aamupäivällä ja vielä selvin päin. Sanoin että minun pitäisi pikkuhiljaa lähteä ajelemaan kotiin. Tytöt pyysi että yksi hauskanpitohetki vielä sen jälkeen minut päästetään kotiin. Vaihdoimme myös puhelin

Kahvia Lainaamassa

0,00 (0 votes)
Olin juuri saanut purettua kaikki tavarani muuttokuormasta ja ehtinyt rentoutua hetken, kun ovikelloni soi. Avasin oven ja edessäni seisoi todella lihaksikas mies. Jähmetyin ihailemaan häntä enkä saanut sanaa suustani. ”Moi! Olen Mikko” mies sanoi. ”Olisko sulla lainata vähän kahvia?” ”Juuh, ihan pieni hetki”, sanoin yllättyneenä. Kävelin keittiöön hakemaan avatusta Juhlamokastani puruja ja lusikoin ne pieneen