Käymme usein poikani kanssa uimassa. Olimme nytkin suuntaamassa uimahallia kohti. Poikani on 7-vuotias vesipeto, joka rakastaa uimista. Minäkin tykkään uimisesta ja yleensä uinkin muutaman kilometrin matkaa ja sitten rentoudun poreissa. Vaimoni ei yleensä vaivaudu mukaan, sillä häntä ei juuri kiinnosta uiminen. Hän tyytyy mielummin kotona kyhjöttämiseen ja telkkarin katseluun. Olin kassalla ostamassa meille lippuja, kun
Aina kun pääsen aikaisin töistä suuntaan viereistä kirjastoa kohti. Nykyään myönnän ylpeänä, että olen lukutoukka ja olen ollut oikeastaan pienestä pitäen. Olen 19-vuotias 170 senttinen ja hieman hoikka. Ja kyllä, olen neitsyt. Kävellessäni kirjastoon tänä tiistaina huomasin, että paikka oli tavallista hiljaisempi. Selailtuani hyllyjä muutaman minuutin ajan löysin vihdoin hyvän kirjan luettavaksi. Hetken kirjaa luettueani
Heräsin seuraavan aamuna siihen, että Juha hätyytteli minua hereille. “Nouse nyt! Kello on jo yheksän.” Juha toitotti. Mäet aukeaisivat kymmeneltä ja päättelin, että Juha halusi päästä laskemaan puuteriin. “Ömh, joo, oota hetki.” Sain vastattua keräillessä itseäni. Sitten mieleeni tulvi eilisyön tapahtumat. En ollut varma, miten voisin keskustella normaalisti siskoni tai varsinkaan Kyöstin kanssa. Kaiken lisäksi