eroottisia tarinoita seksuaalisuus

2 tarinat

Syntymäpäivä

0,00 (0 votes)
Olin täyttämässä 19 vuotta ja tiesin tasan tarkkaan, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Miestä. Olin aina ollut käsittämättömän ujo, varsinkin vastakkaisen sukupuolen edustajien seurassa. Olin aina punastellut, jos koulussa joku poika oli vaikka lainannut kumia tai oli pitänyt sanoa ihan mitä tahansa jollekin pojalle. Edelleen arastelin oman ikäisten miesten seurassa, tuskin uskalsin silmiin katsoa. En tiedä, mistä

Erikoiskoulun Kummalliset Rangaistuskäytännöt, osa 1

0,00 (0 votes)
Koulumme on erityislainsäädännön alainen sisäoppilaitos. Oppilaat tulevat sekalaisista oloista. Osa on sosiaalirekisteriperheiden epämääräistä jälkikasvua, mutta moni ei uskoisi, että joukossa on myös niin sanottujen etuoikeusperheiden rikkaita lapsia. Tähän kouluun ei jouduta vain köyhyyden ja kurjuuden lieveilmiöiden vuoksi, vaan osa on tässä koulussa vanhempien tiukan uskonnollisen vakaumuksen tai muuten ankaran elämänasenteen takia. Tai oman kapinallisuutensa ja